Mauri Sivill

Johtava konsultti

mauri.sivill@project-it.fi

+358 40 581 6333

Töissä Project-IT:ssä

Mauri Sivill aloitti Project-IT:n johtavana konsulttina lokakuussa 2018. Hänen uransa projektijohtamisen tehtävissä on alkanut jo pari vuosikymmentä aiemmin eli vuonna 1999.

Maatalous-metsätieteiden maisteriksi valmistunut Sivill luki yliopistossa pääaineenaan ympäristönsuojelua, mutta sivuaineeksi ottamansa tietojenkäsittely vei miehen mukanaan.

”Huomasin nopeasti, että IT on minun oikea alani, johon niin taitoni kuin mielenkiintonikin riittävät. Monipuolisesta koulutuksesta on ollut paljon hyötyä urani aikana. Ekologinen pohja on tuonut valmiutta omaksua monimutkaisia systeemejä, jonka lisäksi sain myös kattavasti perustietoa esimerkiksi taloudesta, hallinnosta ja yhteiskunnasta”, Mauri Sivill kuvailee.

Projektitehtäviin Sivill solahti työskennellessään yrityksessä, joka valmisti Nokialle myyntikonfiguraattoreita. Hän osallistui koodaamiseen ja toimi aliprojektin päällikkönä. Parinkymmenen vuoden projektipäällikköuran aikana eri toimialat ovat tulleet tutuiksi, kuten telecom, vakuutusala, IT, julkishallinto, sosiaali- ja terveysala, verohallinto, metsäteollisuus, pankkiala ja vähittäiskauppa.

”Nautin työstäni juuri sen vaihtelevuuden takia. Olen koko ajan päässyt oppimaan uutta, mikä on minulle tärkeää. Työyhteisöt ovat vaihtuneet projektien sanelemana. Vaikka mukavien työkavereiden hyvästeleminen onkin joskus harmillista, on hyvä, ettei hirveän pitkään samojen ihmisten kanssa työskentele. Se opettaa tulemaan toimeen erilaisissa ympäristöissä.”

Ympäristöjen lisäksi myös projektien sisältö on vaihdellut.

”Viime aikoina olen toiminut IT-infrapuolen projekteissa, kuten koordinoinut suuria konesaliverkon vaihtoprojekteja. Sitä ennen toimin agile-projektipäällikkönä sovellusprojekteissa, joissa kustomoitiin asiakkaan omistamaa testauksen hallintatyökalua”, Sivill kertoo.

Mauri Sivill on suorittanut SAFe-sertifikaatit, ja häntä houkuttaisikin kokeilla oppeja käytännössä SAFe-junan puikoissa.

”Otan uudet mallit ja menetelmät innolla vastaan. Vesiputoukset alkavat olla koko lailla historiaa, koska vanhat mallit eivät enää sovi nykypäivään. Haluaisin päästä näkemään, miten SAFe toimii käytännössä isommissa puitteissa. Myös DevOps kiinnostaa. Vedin muutaman vuoden sovellettua scrumia käyttävää agile-tiimiä, ja pidin siitä kovasti.”

Onnistuneen projektin salaisuus piilee Maurin mukaan kolmen ainesosan sopivassa sekoituksessa.

”Uudistukselle on oltava aito tilaus ja tarve, josta myös sidosryhmät ovat selvillä. Tämän kaikille selkeän business-casen pohjalta on hyvä lähteä liikkeelle. Kun siihen liitetään vielä sitoutunut ohjausryhmä sekä hyvä tiimi, saadaan näiden yhteistyöllä hyvää tulosta aikaan.”

Sivillin asiakkaiden mukaan häneltä voi aina odottaa ammattimaista ja vakaata projektipäällikkötyötä.

”Projektipäällikön tehtävä on tiedon välittäminen ja kokonaiskuvan ylläpitäminen molempiin suuntiin niin tiimiltä ohjausryhmälle kuin ohjausryhmältä tiimillekin. Näen työni palvelutehtävänä, johon kuuluu muun muassa esteiden poistaminen ja ratkaisujen hakeminen ongelmatilanteissa”, hän kuvailee.

Project-IT:ssä houkutti vaihtelevien ja mielenkiintoisten asiakkuuksien lisäksi yritys kokonaisuutena.

”Pidän Project-IT:n matalasta organisaatiosta, arvoista ja tavoitteista. Kokonaisuus tuntui alusta lähtien toimivalta ja tuki sitä, miten itse haluan jatkossa toimia”, Sivill sanoo.

Omalla ajalla

Kun Mauri lähtee töistä, hän jättää myös töihin liittyvät ajatukset taakseen. Omakotitalossa asuvalla miehellä riittää kotona ihan muuta mietittävää ja toisenlaista työsarkaa. Vapaa-aikaan kuuluu olennaisena osana urheilu ja etenkin pyöräily sen monissa eri muodoissa.

”Harrastan maasto- ja maantiepyöräilyä, sekä tandempyöräilyä yhdessä vaimoni kanssa. Ajelemme metsäteitä luontoa seuraillen”, Mauri Sivill kertoo.

Kokemusta projektijohtamisesta

19

vuotta

”Näen työni palvelutehtävänä, johon kuuluu muun muassa esteiden poistaminen ja ratkaisujen hakeminen ongelmatilanteissa.”